Maailmassa on niin paljon mitä odottaa?!
Kohta tulee jo kevät? Sitä ennen talviloma? Koska bussi tulee? Jatkuvasti odotamme jotakin, emmekö pysty elämään hetkessä, tässä ja nyt?
Itse odotan, kirjaimellisesti. Viikkoja takana kohta yksitoista ja edessä vielä monta, monta. Ainakin niin toivon. Tämä on pelottavaa, jännittävää, mutta silti niin ihanaa. On miljoona kohtaa, jossa tämä odotus voi mennä pieleen, mutta niitä kaikkia ei parane miettiä nyt, tai aika käy liian tuskaiseksi.
Olen maannut, oksentanut, kärsinyt päänsärystä, nukkunut, ollut perheemme taakka tai ajoittain haamu sohvatyynyjen raossa jo kohta seitsemän viikkoa. Kuten edellisessäkin raskaudessa, niin myös nyt kärsin voimakkaasta raskauspahoinvoinnista, kuten 1 prosentti kanssani odottavista. Mikään ei pysy sisällä, naama on valkoinen kuin mummun pellavalakana, voimat hiipuvat päivä päivältä ja kierre senkun voimistuu. Avaan jääkaapin oven, juoksen vessaan. Pesen hampaat, oksennan. Käyn suihkussa, voin tunnin todella pahoin. Seitsemään viikkoon ei ole ollut nälkä tai jano, mikään ruoka ei ole maistunut hyvältä. Oksennan taas ja pää räjähtää. Voimat menevät silmien auki pysymiseen. Ihmiset kyselevät, että kuinka jaksan. Kuvittele itsellesi mahatauti seitsemäksi viikoksi, sillälailla jaksan juuri nyt. Toki syy mahatautiin on kärsimisen arvoinen ja paljon enemmänkin.
Muutaman päivän vierailu sairaalassa teki hyvää, voimia tuli hieman takaisin ja tuli nukuttua lääkehuurussa pariksi päiväksi motivaatiota jatkaa. Näki ihmisiä, sai luvalla vain maata, syödä sen minkä pystyi eteen kannetusta ruuasta ja sai luvan olla sairas ja surkea. Kotona kaikki muistuttaa minua siitä, että minua tarvittaisiin muuhunkin kuin sohvan täytteeksi. Itse näin ajattelen, ei kukaan perheestäni ole edes vihjaissut siitä, että tulisi jo nousta ja edes yrittää. Jos ja kun yritän, kärsin…
Mistä lisää motivaatiota tähän sekavaan olotilaan? Eikö kukaan tutkija tai lääkäri ole vielä elänyt tälläistä vaihetta, kun ei ole mitään mikä auttaisi? Miten purkaa sisäisen kurjan olon, kun fyysiset voimat eivät siihen riitä? Koska tämä helpottaa? Onko sisälläni kaikki hyvin?
Ei auta, kun mennä ja kohdata päivä kerrallaan ja ottaa vastaan se mitä tämä yksi ja ainoa elämä tullessaan antaa, yrittää iloita siitä mitä minulla juuri nyt on ja selvitä siitä joka minulle on annettu kannettavaksi juuri nyt. Huomenna on uusi päivä ja ehkä jonkin uusi asia, jota odottaa!
